Naturalismin ongelmat

Palaan pitkästä aikaa nettipäiväkirjani pariin. Olen lyönyt sitä laimin, enkä nytkään ehdi pitkää tarinoida. Kahlaan nimittäin filosofian syventävien kurssien suossa, pitäisi lukea neljäsataa sivua Lowen metafysiikkaa. Lisäksi olen etsinyt itselleni sopivaa työpaikkaa kesäksi.



Väliviikolla ei ollut luentoa, maanantain luento koski Prolegomenan suhdetta fysiikan filosofiaan. Vanhan wolfilaisen metafysiikan mukaan luonnonlait ovat samanlailla välttämättömiä kuin logiikan lait, analyyttisiä a priori väitteitä. Kantin mukaan luonnonlakien välttämättömyys on synteettistä. Välttämättömyys on jotain mikä lisätään luonnonlakeihin, joissa itseään välttämättömyyttä ei voi nähdä, irrallisia tapahtumia vaan.



Oittisen mukaan Kant oli antinaturalisti, mutta Kantin antinaturalistisuuden voi asettaa kyseenalaiseksi. Näin on ainakin tehty myöhemmän analyyttis-pragmaattisen perinteen piirissä, joista huomattavin tutkimus lienee Prof. Sami Philströmin "Naturalizing Transendental". Kantin naturalistiksi lukevat filosofit tarkoittavat naturalismilla sen pragmaattista juonnetta: vaikka aika ja avaruus ovat tiedostuskykymme muotoja, tästä ei tarvitse seurata että ne olisivat luonnosta täysin riippumattomat. Pikemmin päinvastoin käytäntö ja välttämättömyyden valinta muovaavat ymmärryskäsitteitä, joiden ei egosentrisesti tarvitse olla universaaleja vaan suhteutettuja kuhunkin aikaan ja kulttuuriin. Tästä ei kuitenkaan seuraa vielä relativismia, sillä kriittisen filosofian tehtäväksi jää yhä näiden ymmärryskäsitteiden tulkinta. Filosofiaa tarvitaan teorioiden ja käsitteiden taustaoletusten paljastamiseksi tai vertaamiseksi.



Kiinnitän seuraavassa lyhyesti huomion luonnehdintaan, jonka mukaan moraalifilosofia oli nimenomaisesti Kantin ajattelun juonne, joka oli naturalismille vieras. En tiedä teenkö nyt oikeutta Kantille tai hänen kommentaattoreilleen, mutta minusta seuraavat ajatusrakennelmat ovat kriittisen silmäyksen arvoisia.



Yleensä naturalismilla tarkoitetaan kantaa, jonka mukaan koko todellisuus on palautettavissa luontoon, mitään yliluonnollista ei ole olemassa. Moraalin alueella kaikki väitteet on palautettavissa luontoa koskeviin väitteisiin, kun Jumalaa ei ole olemassa. Natrualismi voi tarkoittaa jyrkkää materialismia (kuten Dennetin vulgaarimaterialismi tai Darvinismi) tai sitten emergenssiä materialismia (vrt. Popper tai Niiniluoto), joista jälkimmäisen mukaan moraaliin kuuluvat väitteet eivät suoranaisesti palaudu vaan ikään kuin emergenoituvat luonnon tasosta.



Kantin mukaan ihminen kuuluu sekä luonnonlakien maailmaan että moraalin maailmaan. Molempien maailmoiden asukkaana ihminen kuuluu kummankin lainsäädännön piiriin ja on homo phaenomenon ja homo noumenon. Ihmistä voi luonnonlakien maailmassa tutkia kuten eläintä, luonnonlait kun eivät tee ihmistä moraaliseksi, mutta järjen maailmassa ihminen on moraalinen, päämäärä sinänsä.



Minusta tämän erottelun ongelma on siinä, että jo luonnehdinta eläinten maailma on arvottava. Paradoksaalisesti täysin moraaliton luonnonlakien maailma on lähtökohtaisesti moraalinen siinä, että se on moraaliton; huolellinen moraalittomuuskin on jo moraalia. Ero kausaalilakien maailman ja järjen maailman välillä on lähinnä siinä, että moraaliagenttien sijaan puhutaan tieteen substansseista: ihmiset eivät tee päätöksiä tapahtumista, vaan tapahtumat johtuvat geeneistä ja aivokemiasta kausaalilakien mukaisesti. Kysymys puhtaan deskriptiivisen tiedon mahdollisuudesta ja tieteen arvovapaudesta ovat tieteenfilosofisia kysymyksiä, joihin en tässä yhteydessä paneudu. Tieteellisten termien käyttö toiminnan selittämisessä on kuitenkin eri asia kuin väittää, ettei ihminen kausaalilain maailmassa ole moraalinen, koska jo termi ihminen on sisälöltään arvottava, samoin väite ihminen on moraaliton kuin eläin tms.



Toisaalta antinaturalismin ongelmana on selittää, mistä moraaliväitetteet tulevat? Ovatko ne kenties Jumalan säätämiä? Kantin ratkaisu oli kategorinen imperatiivi, mutta ilmeisesti ihminen ei ole Jumalan tavoin riittävän itseriittoinen valitsemaan moraaliaan. Silloinhan meillä ei olisi moraalisia ongelmia, jos kaikki tekisivät mielestään oikein. Ehkä kysymys moraalilakien alkuperästä on kokonaan väärin asetettu. Aristoteles tarkoitti moraalilla vakiintuneita tapoja. Ehkä moraali onkin jatkuva tapahtuma tai aktiivista tapahtumista, eikä staattinen, jumalan tai luonnon säätämä ehdoton laki. Sellaisen jatkuvan ja konkreettisen tapahtuman kulkuun voimme sitä paitsi vaikuttaa itse.