Oikukas olio sinänsä

Ensimmäinen merkintäni koskee 1. ja 3. luentoa, koska toiselle luennolle en päässyt viime maanantaina. Tosin keskityn lähinnä 3. luennon teemoihin ja käsitteen olio sinänsä polemiikkiin.

Filosofian laajoja historiikkeja ja kommentaareja lukiessa tulee toistuvasti sellainen olo, että Kantin transendentaalifilosofian keskeinen olio sinänsä tipahtaa selityksittä jostain. Kantin tietoteorian mukaan emme voi tietää mitään tiedostuskyvyn ylittävää. Emme voi saavuttaa tietoa olioista sinänsä. Kantin luonnehdinta vaikuttaa aluksi sen verran epämääräiseltä, ettei värikäs väärintulkintojen kirjo ole käsitteen kohdalla mikään ihme.

Pahin virhetulkinta, minkä oliosta sinänsä voi vetää, on pitää sitä transendentaalifilosofian skeptisismiin rajaavana maamerkkinä tai Kantia agnostikkona. Näin käykin, jos lukee olion sinänsä empiirisiin olioihin tai johonkin järkisubstanssiin kuuluvaksi. Olio sinänsä on Kantin tietoteoriassa työhypoteesi: väitteessä, ettemme voi tietää mitään olioista sinänsä, piilee itse asiassa tautologia. Se tarkoittaa vain, että tiedon ulkopuolisen tiedon saavuttaminen on mahdotonta, ilman tietämistä ei voi tietää. Olio sinänsä luonnollisella kielellä ilmaistuna pukeutuu fenomenaalisen olion valekaapuun, vaikkei se ole semanttiselta merkitykseltään yhtään mitään. Olio sinänsä onkin loogiselta merkitykseltään derridalainen epäsana, jonka totuusehtojen tai viittauksen kohteen löytäminen tekee sanasta paradoksaalisesti merkityksettömän; oliolla sinänsä on ainakin fregeläisen koulukunnan mukaan merkitys vain kielen syntaksissa.

Loogisten epäsanojen joukkoon lukeutuvat Kantin mukaan myös oleminen ilman aikaa ja ei-ulottuvainen kappale. Kaikenlainen kuvittelu tuntuisi olettavan tilan ja jokainen tapahtuma tapahtuu ajassa, syyn ja seurauksen ketjuina. Minulle ei ole selvinnyt, onko kantilainen tulkinta ajasta ja avaruudesta universaalisti adekvaatti tai voisiko esimerkiksi kuvitella mahdollisen maailman, jossa aikaa ei ole? Jos voisin lukea tästä maailmasta kertovan matkaesitteen suomeksi, niin saattaisin pitää sitä ainakin loogisesti mahdollisena maailmana. Fysiikan mukaan aika alkoi alkuräjähdyksestä, mutta mikä synnytti alkuräjähdyksen? Olisiko se sitten jokin fyysisesti mitattavan ajan ulkopuolinen olio sinänsä?

Kantin lanseeraama luonnontieteiden lineaarinen aikakäsitys ajautuu antinomioihin alkuräjähdyshypoteesi -tyyppisten vastaväitteiden kanssa. Kellolla mitattavan ajan lisäksi on psykologinen aika, ja kello - oli se aurinkokello tai digitaalinen - on ihmisten
rakentama konstruktio. Ajan pragmaattisesta konstruktiosta on lyhyt aasin silta Saul Kripken kirjassaan Naming and Neccesity esittämiin kontingetteihin a priori totuuksiin. Tunnetusti Pariisissa säilytettävä metrin prototyyppi, puupala on metrin mittainen. Mittatikun pituus voi kuitenkin vaihdella vähän johtuen lämpötilan muutoksista, joten metri ei ole enää entinen metri. Kuitenkin tiedämme ennen kokemusta a priori, että puupala on metrin mittainen. Fyysisestä vasteesta riippuen metri voi vaihdella hieman, vaikka se on yhä metri mittakaavassa 1:1. Kyse on Kripken mukaan kontingentista a priori tiedosta, ja käsitteen informatiivisuus on myös sen sovellettavuutta.

Ehkä Kripken metriesimerkkiä vastaava rakennelma voitaisiin saivarrella myös aikaa koskevasta, kontingentista a priori tiedosta. Euklidisen etäisyyden tavoin ajalla on mittayksikkö, joka havaitaan fyysisenä vasteena. Nämä poikkeavat toisistaan siinä, että toisin kuin etäisyydellä ajalla on psykologinen ulottuvuus, tarkkaa minuuttia on vaikea määrätä pelkän sisäisen tutkiskelun avulla, kun taas etäisyyteen pätevät tutut jalkamitat.

Olion sinänsä kaltaiset epäsanat sekä niiden purkaminen johtavat loputtomiin kyselyketjuihin ja heldemättömiin stipulaatioihin. J.G. Fichte, saksalaisen idealismin Kantin lähin seuraaja, on ehkä historian tunnetuin olio sinänsä -käsitteen vihollinen. Nordinin Filosofian historian mukaan Fichte piti oliota sinänsä turhana hypoteesina: miksi olettaa olioita, jotka kuuluvat mahdollisen tiedon ulkopuolelle? Kolmannen Oittisen Prolegomena -luennon päähuomion voisi tiivistää vastaukseen, jolla Kant olisi voinut vastata Fichen kritiikkiin. Puhtaan järjen kritiikissä ajattelu ja tietäminen (Danken vs. Erkenen) asetetaan vastakkain. Pelkkä ajattelu ei tuota tietoa, tarvitaan myös kokemusta. Kantin uudistus aikeisempaan metafysiikkaan nähden oli oivallus, että tieto vaatii kaksi toisistaan riippumatonta lähdettä, ajattelun ja havainnon. Pelkkä ajattelu ilman kokemusta vastaa siis oliota sinänsä, esimerkiksi rationalistien yritykset todistaa jumalan olemassaolo järkitodistuksin olivat ajattelua ilman kokemuksen leimaamaa tietämistä, luvatonta karkaamista tiedon rajojen ulkopuolelle.

Edellä tulkitsin luentoja varsin laveasti, pitäisi ehkä pyrkiä tiiviimpää esitykseen. Niin voi käydä kun ryhtyy kerimään pitkiä lankoja. Lopetan Kant -eksegetiikan tältä illalta tähän, mutta palaan aiheeseen aikaisintaa viikon kuluttua.